Etusivu

Kirjan Tappava annos? esipuhe, ole hyvä:


Uusi todellisuus, joka on jokaisen arkitajuntaa vuonna 2022, on muuttanut meidän jokaisen elämää jollain tavalla. Korona on, toisin kuin mikään toisen maailmansodan jälkeinen suuri aihe, ollut nopea ja läpileikkaava voima, jonka torjuntaan on löytynyt rahaa kymmeniä miljardeja pelkästään Suomessa. Miksi näin suuri ero toiminnassa kun koronataudin saaneiden hengissäpysymisprosentti on lähes sata? Uusi tauti ja vajaa ymmärrys vaikutuksista – esitettynä nopeassa aikataulussa – saattaisi selittää asiaa. Mutta ilmiöstä nyt 18 kuukautta päivittäin tuntitolkulla lukeneena, on käynyt selväksi, että taustalla on myös tarkoitushakuisuutta.

Tämän kirjan kohdeyleisöksi olen tarkoittanut tavalliset ihmiset, jotka elävät tavallista arkeaan tavallisten huolten ja ilojen keskellä, mutta jotka ehkä myös pohtivat koko koronatouhun järkevyyttä. Kirja on yhtä lailla myös heille, joilta on koronan myötä mennyt arkitajunnan vakaumus hyvästä huomisesta, koska valtamedia ei puhu sellaisesta huomisesta, johon uskaltaisi enää luottaa tai jonka varaan uskaltaisi oman ja perheensä tulevaisuutta rakentaa. Toisaalta valtamedia ei myöskään kirjoita niistä salaisuuden hunnun takana toimivista tahoista, jotka maailman menoa ohjaavat. Kyllä, puhun salaliitoista, jotka eivät ole teoriaa, vaan faktaa. Koronapandemian takana, tulemme lukemaan, on myös salaliitto. Ei ole liioiteltua sanoa, että salaliitot ovat koko ihmiskunnan kohtalonkysymys.

Ongelmamme ei kuitenkaan itse asiassa varsinaisesti ole koronatauti itsessään, vaan kaikki. Kun pysähtyy tarkkailemaan ympäröivää maailmaansa, joutuu huomaamaan, että me ihmiset elämme helvetillisiä aikoja, joissa kukaan työelämässä ei enää pärjää ilman mielenterveydellistä painetta, ja maailmassa, jossa kymmenvuotiaat lapset sairastuvat ruoan myrkyttymisen kautta saatuihin sairauksiin, ja maailmassa, jossa luonto on niin pilaantunutta, että luonnonvaraisessa vedessä ei enää uskalla uida, saatikka että sitä uskaltaisi juoda. Ja kaikki tämä on meidän itsemme aikaansaamaa.

Ei ole mitään “Act of God”, kuten common law -oikeusjärjestelmässä tavataan kutsua äkillistä ja yllättävää tapahtumaa, johon ei ole kohtuudella voitu varautua. Ei. On vain “Act of Man”, ihmisen toiminnan tuloksena syntynyt soppa, jossa nyt kiehumme. Eikä nykytila ole mikään yllätys, johon emme olisi voineet varautua. Tiedeyhteisön yrittäessä neutraalein ja pragmaattisin sanakääntein kertoa mitä tuleman pitää, me ihmiskuntana olemme päättäneet olla välittämättä seurauksista. Emme ole välittäneet luonnon tilan huonosta jamasta kertoneista varoituksista. Emme ole piitanneet sodan seurauksista varoittaneiden pasifistien sanoista. Emme ole olleet kiinnostuneita kautta planeetan vallitsevasta eriarvoisuudesta tai suoranaisesta nälänhädästä, vaan olemme ehdoin tahdoin luoneet taloudellisia instituutioita, jotka lisäävät tuloeroja ja heikentävät kykyämme pärjätä planeetallamme. Emme myöskään teknologiakiimamme keskellä ole luoneet poliittisia tai yhteiskunnallisia järjestelmiä, jotka sallisivat inhimillisyyden ilmentyä, vaan olemme rakentaneet ihmisistä-hirviöitä-tuottavia instituutiota, joissa tavallisista lapsista, joita me kaikki olemme olleet, vähän kerrassaan muokkautuu lastenraiskaajia, tuhansia ihmisiä irtisanovia yritysjohtajia, mielivaltaa käyttäviä poliiseja, sumeilematta toisilta ihmisiltä kaiken ryöstäviä rikollisia ja tuhovoimaltaan suunnattomille ydinvoimaloille rakennusluvan antavia poliitikkoja. Ja ihmiskunnan vihollisia, kuten tulemme lukemaan.

Ja ihmiskunnan viholliset ovat tässä teoksessa esitettävän aineiston nojalla osoitettavissa koronakriisin taustavoimiksi. Voimme lukea kuinka toisen sukupolven SARS-virus onkin ihmisen luoma, eikä eläimistä tarttunut luonnontuote. Tulemme lukemaan, kuinka rahan ahneet lääketehtaat jakelevat suurten voittojen himossa satoja miljoonia rokoteannoksia mitään epäilemättömille ihmisille mitään epäilemättömien kansallisten terveydenhuoltojärjestelmien avustamina.

Jotta voisimme korjata vinoutuneet valtajärjestelmämme, on ensin tunnistettava ongelma. Ja jotta voisimme astua huomiseen, tämän päivän rahajärjestelmä ja valtajärjestelmä on korjattava, sillä ilman salaisen eliitin olemassaolon tunnistamista ja sen kukistamista, emme tule voimaan muuttaa nykyisiä suurongelmiamme. Tämä siitä yksinkertaisesta syystä, että valtaeliitti ajaa tarkoituksellisesti ihmiskunnan uudestaan ja uudestaan ongelmiin, joiden avulla se laventaa otteensa kattavuutta. Näin tapahtui 1900-luvun maailmansodissa, ja näin tapahtui 9/11 -iskussa. Sama tapahtuu nyt koronatoimenpiteissä. Tämä kirja ei kuitenkaan syvemmin käsittele ja tutki maailman piilovaltiaita, se olkoon eri kirjan aihe, mutta asiaa sivutaan milloin se on käsiteltävän aiheen osalta relevanttia. Maailman talousfoorumille, WEF:lle, on kylläkin omistettu hieman tilaa, koska sillä on keskeinen rooli nyt käynnissä olevassa tapahtumain sarjassa.

Jokaisen ihmisen on itse alettava etsiä vastauksia kysymyksiinsä. Päämediat eivät sidonnaisuuksiensa tai käskytyssuhteidensa, tai minkä ikinä milloinkin syyn takia, anna oikeata tietoa. Nytkin sama ongelma pätee. Jos emme ymmärrä tätä rokotteissa käytettävää teknologiaa, jota siis meitä vastaan nyt käytetään, emme voi ymmärtää ongelmaakaan. Kansanedustaja tai ministeri tai kansanterveyden päättäjä, joka ei ymmärrä mistä teknologisesta harppauksesta nyt on kyse, ei ole pätevä toimimaan toimessaan, niin yksinkertaista se on. Pätevä este ei ole väittää, ettei ole jonkin alan asiantuntija. Omilla aivoillaan ajattelemaan kykenevä ihminen osaa lukea ja ymmärtää niin paljon, että osaa itselleen selvittää ne samat päälinjat, jotka tässä kirjassa on käyty läpi. Itse en ole koulutukseltani lääkäri ja siksi kirjan termistössä olleita virheitä tarkastamaan pyysin apua lääketieteen ekspertiltä, mutta se apu oli vain ulkopuolisille esitettävään materiaaliin tarpeen. Kirjan materiaali oli jo kasassa ennen tuota asiatarkistusta. Olennaiset asiat ovat kaikkien saatavilla ja niiden ymmärtämiseen kykenee kuka tahansa ja minkä tahansa koulutustaustan omaava ihminen. Viitseliäisyyttä se kylläkin vaatii, ja tunteja ja taas tunteja hakemista.

Tämä hetki on ihmiskunnan historian saranahetki, josta joko tulemme ulos uudistuneena tai tarinamme on fini, loppu. Tulemme toki taas löytämään suuntamme ja se suunta johtaa ihmiset keskinäiseen oikeudenmukaisuuteen, mutta emme ilman ponnisteluita, näin otaksun. Oikeudenmukaisuuden saavuttamisen kautta tulemme saavuttamaan kyvyn käydä vuoropuhelua vaikeissakin asioissa. Vuoropuhelun kautta voimme ratkaista vaikeimmatkin ongelmamme. Ja siten askel kerrallaan voimme luoda uuden tulevaisuutemme. Minä näen tulevaisuuden täydellisen positiivisena, vaikka juuri nyt kirveltääkin. Uskon ihmiskunnan kykyyn herätä haasteen edessä.

Päästäksemme uuden tielle, meidän on kuitenkin ensin ymmärrettävä, että koska ihmiskunta on yhtä, kaikki on yhteistä. Koko planeetta on olemassa jok’ikisen oikeutena ja siksi aivan kaikkien on saatava tasaveroisesti nauttia planeetan tuotoksista. Ihmiskunnan on opittava jakamisen periaate, jolla ratkaisemme nälänhädän, terrorismin, vihamielisyyden ja lopulta kaikki ongelmamme. Jok’ikinen ihminen on pyhä olento, joka on osa kaikkeutta.

Koska näin on, ei ole mitään jakolinjoja. Ei ole minun oikeutta, joka olisi erotettavissa sinun oikeuksistasi. Ei ole mitään todellista perustetta miksi kellään saisi olla enempää kuin mitä hänelle yksilönä on tarpeen, eikä perustetta miksi hänelle ei tulisi antaa niin paljon kuin hänelle yksilönä on tarpeen. On olemassa vain yksi tasapainon tila ja siihen ihmiskunnan pitää pyrkiä. Tuohon tasapainon tilaan ei siten siis myöskään kuulu eliitin varallisuuden kasvattaminen ja etuoikeuksien ulosmittaaminen muiden kustannuksella.

Mutta käsitellään nyt ensin se korona.


Jos kirja kiinnostaa, voit e-kirjana ilmaiseksi ladata sen suoraan tältä sivustolta:

Tappava annos e-kirja/